Cocktail-baari Vanhaan Porvooseen? Eihän täällä edes ole iltaelämää, paitsi nukkuvien talojen ulkopuolella hiipiviä kissoja välkkyvine pantoineen.

Näin surkuteltiin vielä kaksi vuotta sitten, juuri ennen kuin globaali pandemia vei cocktail-baarit metropolienkin asukkailta.

Kesäkuusta asti tilanne on ollut toinen. Romanttiset treffi-illat, kasuaalit afterworkit, viipyilevät brunssit ja ylelliset staycationit ovat saaneet itselleen jazzahtavan näyttämön Simolinin tavaratalon likeisyydestä, kun 56 huoneen Runo Hotel Porvoo avasi ovensa Välikadun, Rihkamakadun ja Vuorikadun kulmauksessa. Jos kohta massiivinen hotellihanke jäikin valmistumisvaiheessa etäiseksi, kesäaamiaisilla Valtimotalon nostalgisissa puitteissa voitiin jo nauttia baarimestari Tiia Vertasen luomaa raparperi-spritziä croissantien, omatekoisten hillojen, tomaatti-parsasalaatin ja raparperi-frangipanepiirakan rinnalla. Porvoon matkailuvaltiksi aiotusta Runosta on tullut paikallisilmiö nopeammin kuin moni olisi uskonut.

Se on pitkälti Runon avaran oleskelutilan ansiota, sillä luksushotellialalla uransa tehneen hotelliyrittäjä ja -johtaja Erkka Hirvosen jugend-lounge on kaikkea, mitä tyylikkäältä tapaamispaikalta ja hieman paremmalta olohuoneelta voi toivoa. Samalla skandinaavisen vaalea aula toimii hotellin näyteikkunana Rihkamatorin puolella.

Jyhkeiden kiviseinien sisältä löytyy myös Vertasen käsissä syntynyt Porvoon ensimmäinen cocktail-baari. Se ilahduttanee kaikkia, jotka ennen pandemiaa ja ilmastohätätilaa rakastivat matkustaa tasokkaisiin hotelleihin juuri niiden baarien vuoksi.

”Suomessa lähes kaikki cocktail-baarit ovat keskittyneet Helsingin keskustaan”, kertoo Vertanen. ”Joitain hajanaisia löytyy Turusta, Tampereelta ja Lapista. Runon suunnittelussa kansainvälisen tason cocktail-baari oli kuitenkin alusta saakka keskeisellä sijalla. Erkka halusi tänne sitä, mitä Turo Kotajärvi tekee Runarissa. Turo, joka on Erkan kaveri, sanoi, että siinä tapauksessa Erkka voi yhtä hyvin antaa baarin minulle.”

Kotajärvi on Suomen palkituin baarimestari, jonka Bar Runar on Suomen palkituin cocktail-baari. Helsingin Fabianinkadun Hotel F6:n yhteydessä toimiva Runar valittiin vuonna 2019 maailman parhaimpien ravintoloiden ja baarien joukkoon The World’s 50 Best Discovery -ravintolaportaaliin. Vertanen puolestaan on hänen oppilaansa ravintolakoulu Perhosta, ja Kotajärveltä Vertanen sanoo oppineensa ”aivan kaiken”: makujen yhdistämisen, tekniikat, hurmaamisen, asenteen.

Bar Runarissa hotellibaariosaamistaan kehittänyt Vertanen on yksi Suomen noin kahdestakymmenestä cocktaileja käsityönä valmistavasta baarimestarista, ja yksi kourallisesta naisia. Runon taustajoukoissa hän on vaikuttanut hotellin valmistumisvaiheesta saakka. Ennen Runoa Vertanen esitteli taitojaan Michelin-kokki Hans Välimäen Bardot’ssa Helsingin Kluuvikadulla, ja loi oman baarin omaavalle ravintolalle drinkkiuskottavan profiilin ranskalaisen makumaailman hengessä.

Enää hiilijalanjälkeä ei siis tarvitse kasvattaa matkustaakseen maailmalla laadukkaiden hotellibaarien perässä, ellei rendez-vous’lta kaipaa isompaa anonymiteettiä. Vanhankaupungin paraatipaikalta on nimittäin turha etsiä salakapakan tunnelmaa, mutta kansainvälistä eleganssia Runossa on senkin edestä.

Kiveä, kokopuuta, keramiikkaa, rottinkia, skandinaavista designia ja modernia kuvataidetta yhdistävästä tyylistä tulevat mieleen Kööpenhaminan hotellit. Valoa tulvii sisään runsaasti, sillä lobby, keittiö ja aamiaishuone ovat yhtä suurta tilaa, eikä perinteistä vastaanottotiskiäkään ole. Monet kalusteista, kuten läpinäkyvät lasihyllyt tai Paavo Tynellin Hotelli Aulangolle suunnitteleman, niin ikään ilmavan 9602-lattiavalaisimen voisi hyvin kuvitella kotiinsa. Kun lasiluukkuisen takan sisään on vielä sytytetty muutama kynttilä, sohvat ovat upottavan pehmeät ja musiikki täynnä menneen maailman tunnelmaa, Runon alakerrassa viihtyminen ei ole vaikeaa.

Edes hotellin omalle henkilökunnalle.

”On vaikea pysyä täältä pois”, sanoo Vertanen ja pujahtaa baaritiskin taakse. Travertiinista valmistettu kivitaso kylpee aamuauringossa rakennusmestari Oskari Holvikiven suunnittelemassa rakennuksessa. Porvoolaissyntyisen Holvikiven muita jugend-komistuksia voi ihailla esimerkiksi Ullanlinnassa, Etu-Töölössä ja Hämeentiellä Helsingissä.

Neljä vuotta kestäneen Runo-hankkeen taustalla on Erkka Hirvosen ja veljensä Arttu Hirvosen lisäksi viiden yksityissijoittajan ryhmä. Lähes kaikki ovat porvoolaisia, ja se näkyy lopputuloksessa.

Vuonna 1912 valmistunut Valtimotalo edustaa näyttävintä Vanhaa Porvoota, ja sen uusiokäyttöön vihkiminen on kaiken saamansa huomion arvoista. Tulevina vuosina Runo tullaan todennäköisesti nostamaan esiin kaupungin kehittämisen oppikirjaesimerkkinä ja operatiivinen johtajansa sen poster childina, niin onnistuneesti historiallinen maamerkki on päivitetty nykyaikaan. Valtimotalon uusi ilme on yhtä aikaa arvokas ja rohkea, innovatiivinen ja perinteitä kunnioittava.

Vertanen on kotonaan Runon konseptin kasvattamisessa. Hän asui kymmenisen vuotta maailmalla, ja sanoo olevansa aito kosmopoliitti, joka ei ole kotoisin mistään. Ura huippubaarimestarina on hänen toinen ammattielämänsä, sillä ennen sitä Vertanen työskenteli ratsuttajana esteratsastuksen kansainvälisille huipuille Italiassa, Hollannissa, Sveitsissä ja Saksassa, nousten samalla oman alansa Suomen-huipuksi.

”Esteratsastus vaatii perustavanlaatuista hulluutta. Kun hypätään 1,35 metrin korkuisista esteistä, siinä ei mikään kypärä suojaa. Estehevonen saa olla hullu ja villi, kunhan vain hyppää hyvin. Kouluhevosella jokainen sivuaskel on virhe.”

Hevosammattilaispiireissä Vertanen sai myös nähdä, miten eliittilajin huippu-urheilijat juhlivat.

”Esteratsastajat eroavat kouluratsastajista kuin yö ja päivä. Kouluratsastajilla on nuttura kireällä, mutta esteratsastajat bailaavat aamuun asti.”

On Vertasen vapaapäivä, mutta hän on hohtavan keltaisessa kivilinnassa niin kuin melkein aina muulloinkin. Hän kutsuu hotellia ”meidän pieneksi Emmerdaleksi” viitaten sen parikymmenpäiseen henkilökuntaan. Tiiviiksi tiimiksi hitsautuneet työntekijät ovat Vertasen työelämän perhe.

Baarimestari kertoo, että pian vapaata on tiedossa vähän lisää: puolen vuoden aherruksen jälkeen hän on buukannut ensimmäisen lomansa. Porvoo ja Runo eivät kuitenkaan pysy poissa mielestä, sillä reissuunkin hän on lähdössä työkaverin kanssa.

Uuden elämän saaneen Valtimotalon pulssi sykkii käsinkosketeltavan korkeana. Runo on asettanut tavoitteekseen olla Suomen johtava hotellielämys, ja se on ohjannut henkilökunnan rekrytoimista.

Myös Vertasen luonne ajaa tekemään pitkää päivää. Silti hän väittää, ettei ole kilpailuhenkinen sanan perinteisessä merkityksessä.

”Ratsuttajana aloitin pohjalta ja nousin huipulle, mutta kaiken takana oli se, että halusin pitää huolta eläimen sielusta ja hyvinvoinnista. Lapsena näkemässäni Disney-elokuvassa oli loukkaantunut hevonen, ja siitä se lähti.”

Uraksi harrastus muuttui Suomen koulumaajoukkueessa.

”Meillä oli paljon kisamatkoja. Yhdellä niistä, Italiassa, tapasin ratsastajan, joka pyysi töihin. Hän sattui kuulumaan lajinsa Italian-huippuihin.”

Vertanen sanoo, että myös voittamisen voi käsittää monella tavalla.

”Ratsuttajana voittaminen merkitsi minulle sitä, mitä saavutin joka päivä ihmisten ja eläinten kanssa. Cocktail-baarimestarina voittaminen puolestaan on suurien tunteiden herättämistä.”

Kilpailuhenkeä tai ei, ainakin Vertanen on kunnianhimoinen. Aivan kuten hän nuorena päätti tulla maan parhaaksi ratsuttajaksi, hän baarimestariksi opiskellessaan kertoi mentorilleen Kotajärvelle haluavansa olla siinäkin lajissa Suomen paras.

”Turo sanoi, että siinä tapauksessa ryhdytään töihin ja tehdään sinusta sellainen.”

Nyt Vertanen on sillä tiellä Porvoossa.

”Kun palasin Suomeen useassa maassa asumisen ja pitkän, niin ikään ulkomaille vieneen freelance-jakson jälkeen, mietin, että mitä nyt. Olin matkustanut liikaa ja halusin oman sängyn. Minulla oli tarve tehdä jotain luovaa. Ensin opiskelin parturi-kampaajaksi, mutta homma ei toiminut, koska halusin tehdä vain kreisihiuksia. Näyttötyöstä sain silti luokan parhaat pisteet. Valitsin painetut laineet, koska opettaja oli sanonut, että ne ovat vaikeimmat.”

Omantienkulkijuus kera korkean riman jatkui Perhon ravintolaopissa. Vertanen oli luokkansa ainoa, joka lähti erikoistumaan baarimestariksi.

”Työni vastaa täsmälleen koulutustani. Kaikki opintoni keskittyivät baariin, viineihin, viinin valmistukseen, oluiisiin.”

Tänään Vertasen tuo tutun katon alle parhaillaan tehtävä haastattelu, mutta baarin ykkösnostajan työpäivät venyvät muutenkin pitkiksi. Huippubaarimestari kouluttaa, perehdyttää ja tarvittaessa ohjaa. Koko baaritiimin on hallittava paitsi kymmenkunta klassikkosekoitusta Vertasen niihin tuomalla twistillä myös Vertasen luoma, samanmittainen signature-cocktailien lista, jonka omaperäisin juoma lienee kuivatun poronlihan kera kuksasta nautittava Nuotio. Hilla-nimisessä drinkissä puolestaan maistuvat lakka ja samettikukalla infuusioitu Littet Blanc.

Syksyn handcraft-hitiksi on noussut Kaamos. Ginipohjaisen juoman pikimusta väri on peräisin yön yli infuusioituneesta lakritsista, makeus vadelmasiirapista ja kirpeys tuorepuristetusta sitruunasta. Kuohun tuo rosé-samppanja.

Vertasen toimenkuva ei kuitenkaan rajoitu baariin, sillä hänen hotelliin tuomansa laatuviinien, väkevien ja craft-oluiden tuntemus on uitettu kokonaisvaltaisesti osaksi Runon asiakkailleen tarjoamaa kokemusta. Esimerkiksi se, että hotellin lakanoihin voi kääriytyä katsomaan Netflixiä minibaarista löytyvän samppanjapullon kera — totta kai coolerista jääpediltä! — on Vertasen ansiota. Chromecastin ja kuplivan yhdistelmä on lähimatkailuajan neroutta, mutta syntynyt omakohtaisesta kokemuksesta: baarimestari on monesti kaatunut sviitin parivuoteeseen nukkuakseen muutaman tunnin työpäivien välissä.

Huoneeseen 328 kipuamme nytkin kuvaamaan. Sisäpihanäkymä vanhankaupungin kattojen ylle on ihastuttava: edes naapurustossa asuva pääsee harvoin katselemaan Raatihuoneentorin seutua tästä vinkkelistä. Parvekkeen lisäksi viiden tähden tunnelmaa tuo spa-henkinen kylpyhuone.

”Tällä hetkellä minua kiinnostaa eniten tapahtumien kehittäminen”, Vertanen sanoo. ”Haluaisin takapihalle barbeque-bileet. Olisi olut-tasting ja erilaisia viskejä. Teemme jo nyt yhteistyötä Viskin Ystävien Seura ry.:n kanssa.”

Parasta Runon tarjoamien elämysten spektrissä onkin laaja vaihteluväli arkisen laadukkaasta ylitsevuotavan ylelliseen. Maltillisempaan päähän kuuluvat esimerkiksi kuvaajan kanssa nauttimamme aamukahvit, jotka Vertanen pyöräyttää tottuneesti luottolaitteellaan, jonka hän kehuu olevan ”parempi kuin espressokoneiden Ferrari.” Ohjemyyntihinnaltaan kymmenentuhannen euron arvoinen italialainen seisoo baaritiskin takana mestarin itsensä vaatimuksesta, kuten moni muukin asia baarissa, jossa alkuperäisiä ratkaisuja jouduttiin purkamaan ja rakentamaan uusiksi Vertasen hypättyä johtopaikalle.

”Kaapit otettiin pois ja tilalle laitettiin kestävät hyllyt”, Vertanen kertaa. ”Oli hankittava hyvä jääpalakone. Tiettyjen elementtien on oltava kunnossa, jos aikoo tehdä cocktailia. Espressokone on välttämättömyys. En olisi suostunut työskentelemään baarissa, jossa ei voi valmistaa kahvia.”

Koneen hakumatkaa hän muistelee elämyksenä.

”Otin sakot, kun ajoin Lauttasaaren myyntitoimistoon ostamaan sitä. Olin samalla reissulla käynyt hakemassa Laivurinkadulta tiettyjä oliiveja, joita kaikki cocktail-mestarit käyttävät, ja ajoin kuuttakymppiä neljänkympin alueella kauheassa kiireessä. Myyntitoimistolla tuoksui kahvi, jokainen kone kiilsi ja näytti ihanalta. Tämä oli ollut esittelykone messuilla, mutta muuten täysin käyttämätön. Cocktail-mestarille espressokone on vähän sama asia kuin sheikkeri: alku on sen tunnustelemista, tuleeko meistä ystävät. Kun vaahdotin tällä ensimmäistä kertaa, ajattelin heti, että I love you.”

Ja onneksi niin. Pankin, elokuvateatterin ja kirjaston vaiheet kokenut, toistasataa vuotta vanha miljöö olisi huomattavasti vähemmän mielenkiintoinen ilman mahdollisuutta nauttia cappucino aamun ensimmäisissä auringonsäteissä tai Espresso Martini ravintolaillallisen jälkitunnelmissa.

”Kyllä Erkkakin sen lopulta tajusi”, Vertanen sanoo ja nauraa. Hänen äänensä väristä kuultaa molemminpuolinen arvostus, jonka syvyyttä voi vain arvailla.

Runon lounge on upea, mutta suurimman elämyksen Joanna Laajiston sisustamasta tilasta tekee kuitenkin Vertasen persoona. Sen kuvailemiseen superlatiivitkin tuntuvat riittämättömiltä. Nauttisipa hotellin baarissa lasillisen viskiä, samppanjaa, cocktail-klassikon tai jonkin Vertasen luoman drinkkilistan juomista, oheen saa maailmanluokan palvelua, juomatietoutta ja — cocktailin ollessa kyseessä — väri-ilotulituksen tuoreista raaka-aineista. Vertanen on täysverinen show-nainen ja estraditaiteilija, jonka hahmo tuo baaritiskin tuntumaan ehtaa vanhan ajan glamouria.

Silti sekin on vain puolikas Vertasen osaamista. Paitsi lavakarismaattinen oman näyttämönsä tähti, Vertanen on paikallisilla kasvihuoneilla vaelteleva sisäänostaja, jonka ansiosta baaritiski kesäaikaan pursuaa minttua, timjamia, herneenversoa ja kurkkua. Raparperista, basilikasta, vermutista ja seljankukasta syntyi esimerkiksi Kesäheila-cocktail, ja seitsemän eri kukan ja yrtin yhdistelmästä Juhannustaika. Samoista aineksista taipuvat myös kirpeänraikkaat mocktailit, jotka maistuvat yhtä päihdyttävän terveellisiltä kuin shotti vehnänorasmehua. Syksyllä kuvaan astuvat Vertasen sanoin ”synkemmät maut”, joista retkeilyä rakastava baarimestari kertoo niin ikään innostuvansa.

”Lempijuomani viski sopii hyvin myös telttaretkelle. Sitä on tullut nautittua nuotion äärellä monessa muodossa.”

Baarimestarina Vertanen on sour-sekoitusten taitaja. Makeita drinkkejä hän ei valmista lainkaan. Jopa pandemia-ajan matkustusrajoitusten inspiroima rommipohjainen Äkkilähtö, jota maustaa aito Madagaskarin vanilja, on leikkisästä nimestään huolimatta kaikkea muuta kuin 1980-luvun sateenvarjodrinkki. Kirpeys tulee passionhedelmästä.

Kuten juoman mainio nimi kertoo, tarinallisuus on tärkeä osa Vertasen luomia sekoituksia. Sitä ominaisuutta hän on harjoitellut myös osallistumalla vahvasti teemalähtöiseen Bacardi Legacy -kilpailuun. Zero Waste -teemaisessa kilpailusekoituksessa Vertanen yhdisti kahta eri rommia, punaviinimarjaa, rosé-samppanjaa ja fruktoosia. Ideana oli löytää vaihtoehto sitrushapolle, sillä sitrusjäte muodostaa merkittävän osan cocktail-baarien ympäristökuormituksesta. Runon Kasvimaa-drinkki puolestaan syntyi, kun Vertanen muisteli isoäitinsä kasvimaata — saman mummin, jonka kanssa valmistetuista rommiruukuista hän sai idean kilpailucocktailiinsa.

”Tykkään piirtää vähän viivojen ulkopuolelta, enkä Bacardi Legacyssakaan täysin kuunnellut tehtävänantoa. Jotkut suunnittelevat drinkkejä kuukausia, minulla ne syntyvät yhdessä illassa.”

Maallikon on vaikea hahmottaa, miten drinkkejä keksitään päätoimisesti. Millaista on luovuus työssä, jossa vaaditaan muutakin kuin sheikkaamista?

”Minulla maut esiintyvät vahvoina mielikuvina. Erotan sekoituksen mielessäni osiksi ja mietin, miltä minkäkin pitää maistua. Sitten tuon komponentit yhteen. Vain harvoin aloitan nimestä tai teemasta, ellei sellaista ole nimenomaisesti annettu, sillä se muuttaa luomisen suorittamiseksi. Kun Kaamos-drinkki lähti syntymään, olin jopa vähän kauhuissani, kun nimi ja väri tulivat ensiksi. Liian valmis idea luo paineita, sillä itsekritiikkini on muutenkin korkea.”

Toisinaan uusi syntyy käytännön tarpeen innoittamana.

”Kesällä minulta kysyttiin joka päivä Sex on the Beachia ja Piña Coladaa. Aloin välittömästi miettiä, pitäisikö niistä keksiä oma versio. Tein auringonlaskun värisen drinkin bourbonista, veriappelsiinikatkerosta, amaretosta, tuorepuristetusta sitruunasta, sokerista ja soodasta. Nimeksi tuli Rakkautta Rannalla.”

Vertanen löytää itsensä toistuvasti muistuttamasta itseään, ettei aina tarvitse rakentaa Eiffel-tornia. Monet parhaat asiat ovat yksinkertaisia. Kesällä hän suppilautaili Sondbyssä musiikit korvissa, cava-pullo mukana. Äänikirjojen kuuntelua siivittää usein viskiannos. Luomistyö puolestaan tapahtuu oman kodin parvekkeella, jossa Vertanen ideoi samalla, kun nauttii pari pullollista samppanjaa.

”Rakastan sitä, että jokainen päivä on erilainen, ja että voin itse olla erilainen. Drinkeissä jokaiselle vuorokaudenajalle löytyy jotakin. Whisky Sour esimerkiksi on loistava iltapäivädrinkki.”

Saman filosofian hän on halunnut tuoda Runoon.

”Jos olet iltavirkku, voit tulla cocktailille, jos taas aamuvirkku, voit tulla juomaan kuoharin. Raparperi-spritzin suosio perustui siihen, että se on mahtava drinkki nautittavaksi heti hotelliin kirjautumisen jälkeen, ja sitten aamiaisen jälkeen, ja oikeastaan missä tahansa välissä. Raparperimehun ja cavan yhdistelmä sopii kesähelteillä jokaiseen hetkeen.”

Juoma on kuitenkin vasta alku, Vertanen muistuttaa.

”Haluan tarjota sellaista, mitä asiakas ei saa kotona. Musiiikki, ympäristö ja asiakaspalvelu muodostavat kokonaisuuden, joka on kuin pieni loma tai pakomatka arjen keskellä. Myös drinkkien on oltava jotain, mihin asiakas ei kotioloissa pystyisi. Se asettaa standardin tekniikoille ja erottaa cocktail-baarimestarin muista baarimestareista.”

Runon baarissa juodaan jo nyt eniten cocktaileja. Siitä Vertanen on tyytyväinen. Tilatuin juoma on Gin & Tonic, ja ginivalikoima on kattava, sillä viskin ohella Vertanen on ginin ystävä.

”Tänne tulee paljon asiakkaita, jotka sanovat ’tee mulle jotain kivaa.’ Normaalisti se on baarimestarin painajainen, mutta itse rakastan haastetta. Siinä on kymmenen sekuntia aikaa lukea ihmistä. Yleensä esitän kolme kysymystä ja tutkailen ihmisen olemusta. Jo siitä voi imeä paljon vihjeitä.”

Gineillä on tullut treenattua siksikin, että Gin Sour on myös Vertasen entisen pomon Välimäen lempisekoitus.

”Hans on hulluna Ranskaan ja ranskalaiseen keittiöön. Hänelle tärkeintä ovat isot maut. Bardot’ssa lähdin kehittämään drinkkejä, joita voisi juoda läpi aterian viinin sijasta. Maistelin ruokia ja tutustuin ranskalaisiin mausteisiin. Lisäksi loin cocktaileilleni ranskankieliset nimet.”

Myös Runon baariin Vertanen haluaa tuoda ruuan drinkkien ja oluiden rinnalle.

”Pairingissa on oltava tarina mukana. Esimerkiksi Nuotio-drinkissä kuivaliha kertoo drinkin tarinaa. Tärkeintä on kuitenkin, että juoman ja ruuan maku tukevat toisiaan. Kaamoksen cocktail-tikussa on lakuja, jotta lakritsin maku olisi suussa jo valmiina.”

Haasteiden kaipaajaa inspiroi Porvoon talvi. Vertanen sanoo kuulleensa kyllästymiseen asti varoitteluja siitä, kuinka Porvoo nukkuu talviunta puolet vuodesta. Totta kai nukkuu, hän sanoo, jollei pitkiin syys- ja talvikuukausiin aleta viimein suhtautua niin kuin kesään ja jouluun: mahdollisuutena saada ihmiset liikkeelle.

”Katselen Porvoota ehkä eri tavalla, koska olen uusi täällä. En ota varoitteluja itseeni. Sen sijaan sanon itselleni: tästä talvesta tulee tosi kiva. Haluaisin, että talviaikaan Runo olisi matalan kynnyksen olohuone, johon olisi iisiä tulla silloin, kun ei huvita istua yksin kotona. Täällä voi hyvin hengata vaikka villasukat jalassa. Koirillekin on omat cocktail-kupit. Parhaillaan suunnittelen talon juustolautasta, joka on mietitty viinien mukaan. Haluan tuoda esiin sekä talven että Porvoon ihanuutta.”

Myös ohjelmallisempaa yhdessäoloa on suunnitteilla.

”Remontissa rakennuksen vanha elokuvateatteri kaivettiin esiin, ja siitä tehtiin konferenssitila valkokankaineen. Olisi mahtavaa, jos keskiviikko voisi olla säännöllinen leffailta. Ohjelmassa olisi kaksi elokuvaa.”

Tilaan on näillä näkymin tulossa säkkituolit. Vertanen tahtoisi sinne myös vanhanaikaisen popcorn-koneen.

”Näen, että tänne sopisivat hyvin vähän vanhemmat elokuvat, vaikkapa Tom Cruisen [tähdittämä] Cocktail. Ajatukseni on, että luon kuhunkin leffaan sopivan cocktailin. Sen kanssa voisi mätsätä pienen ruuan.”

Idea on loistava, kehun Vertasta. Miksi jäädä kotisohvalle, jos voi rentoutua kivassa paikassa yhdessä muiden kanssa? Jostain syystä kollektiivisuuteen keskittyviä ajatuksia Vanhan Porvoon kehittämisestä ei vain kuule kovin useasti.

”Olen ymmärtänyt, että Porvoossa on ollut aika paljon sitä, että jaksetaan yrittää hetken, mutta jos homma ei lähde heti lentoon, se on koettu epäonnistumisena ja luovutettu. Ei ole uskallusta jatkaa siihen saakka, kunnes breikataan.”

Vertasen mielestä syyt ovat ilmeiset.

”Läpimurron odottamisessa auttaisi, että kaikki tukisivat toisiaan. Pitäisi kertoa toistenkin jutuista ja muistaa mennä paikalle, kun joku järjestää jotakin. Olemme lähettäneet ihmisiä täältä Våriin ja El Patioon illalliselle, ja tiedän, että he ovat yhtä lailla lähettäneet meille drinkeille. Itselleni on tosi tärkeää, että käyn syömässä ulkona Porvoossa, enkä mene Helsinkiin.”

Elämäntapansa puolesta Vertanen onkin sykkivän kaupunkikulttuurin sanansaattaja, aivan kuten Runo-hotelli.

”Kun pääsen töistä, en koskaan mene kotiin, vaan menen elämään, syömään, kokemaan. Haluan käyttää koko aikani täysillä. Kukaan ei tule myöhemmin taputtamaan selkään siitä hyvästä, että on 20 000 euroa tilillä.”

Tulleessaan Runoon työhaastatteluun Vertanen ei ollut koskaan käynyt Porvoossa.

”Oli pahin koronasulkuaika. Ajoin sillan yli ja näin ranta-aitat. Tuli olo, että minun kuuluu olla täällä. Olen rakastunut Porvooseen.”

Tunne on voimistunut, kun on saanut seurata läheltä Runon dynaamista starttia, Vertanen sanoo. Paikallisen taustajoukon väsymätön halu puskea luomustaan ja samalla kaupunkia eteenpäin ei ole voinut olla herättämättä ihailua.

”Jos puhutaan inspiraatiosta, kaikki nousee tästä paikasta, Porvoosta ja Runosta. Minä, joka en ole koskaan kuulunut mihinkään enkä kellekään, valitsin tämän paikan. Kuulumisen tunnetta isompaa inspiraatiota ei ole.”

Baarimestari kuitenkin asuu yhä Helsingissä.

”Siellä minulla on täydellinen 81 neliön asunto Talin golf-kentän kupeessa. Se on ollut home base siitä saakka, kun palasin Suomeen ja pääsin pois kaverien nurkista.”

Kuusitoistavuotiaasta kuukausien kilpailumatkoilla käyneelle se on iso asia. Vertanen on tottunut asumaan hevosrekoissa ja pitämään leiriä keskellä ei-mitään, sillä sellaisissa paikoissa kilpa-areenat yleensä sijaitsevat. Vaikka kaksikerroksisesta rekasta löytyvät kaikki mukavuudet, kodista luopumiseksi tarvittaisiin vielä monta askelta porvoolaisuutta.

”Kun lähdin Porvooseen, Turo sanoi minulle, että mene avaamaan se baari. Ehkei se ole loppuelämäksi, mutta on jo valtava askel saada baari auki. Uuden konseptin menestymisestä ei ollut mitään takeita. Siksi koen onnistuneeni jo sillä, mitä olen tehnyt tähän asti.”

Vertasen silmiin syttyy haaveellinen katse, kuten monta kertaa haastattelun aikana. ”Rakastan heittäytyä tuntemattomaan, ja kaipaan sitä, että aina on uusi lukko avattavana. Jos kaikki alkaisi nyt alusta, en varmaan tekisi edes täällä mitään samalla tavalla, vaan haluaisin kokonaan uuden taulun maalattavaksi.”

Juuri siksi hän viihtyy Porvoossa: koska ideoita riittää.

”Kuka tahansa voi heittää minulle jonkin jutun ja sanoa, että kehitä. Kymmenen minuutin päästä minulla on idea valmiina. Rakastan makuja, aisteja, kauniita asioita, seikkailua. Minulla on pienestä asti ollut valtava mielikuvitus, mutta vasta Runossa olen saanut ensi kertaa täysin vapaat kädet toteuttaa itseäni. Kuulumisen ohella luomisen mahdollisuus inspiroi minua.”

Vertanen herää Helsingin-kodissaan aamuisin puoli seitsemältä, ja on puolessa tunnissa ulos ovesta. Töissä hän esiintyy omasta toivomuksestaan siviilivaatteissa, aivan kuten esikuvansa Kotajärvi, joskaan Vertasen kohdalla siviili ei merkitse arkisuutta. Barokkisen runsasta tyyliä suosiva baarimestari on vakuuttanut vaatekaappinsa 60 000 eurosta.

”Minulle on syntynyt vähän sellainen Runo-minä, työpersoona. Vaatimattomammat vaatteet jäävät kotiin. Se auttaa sulkemaan mielestä kaiken muun.”

Viidensadan korkokenkäparin kokoelmaa ei tosin nähdä baarityössä.

”Monet vaatteista, huiveista, laukuista ja kengistä ovat muistoja maailmalta. Vaikka en käyttäisi niitä enää, ne ovat omaa historiaani, josta en luopuisi.”

Vertasen imago ei totisesti ole hajuton, mauton — eikä savuton. Haastattelu katkeaa, kun baarimestari haluaa pitää tauon keltaisen talon edustalla. ”Napsuröökiä”, eli tupakkaa, jonka filtterissä on kapseli, jota painamalla voi muuttaa savukkeen makua, diilaa hänelle elokuvatuottaja Markus Selin, itsekin click-savukkeiden ystävä. Aiemmin Vertanen osti tupakkansa Espanjasta, ”kaksi kartsaa kerrallaan.”

”Tutustuin Markukseen, kun hän erään elokuvan kuvausten yhteydessä asui F6:ssa”, Vertanen kertoo. ”Markuksen mieltymykset oppi tuntemaan nopeasti, sillä hän juo vain Hartwall Light Lonkeroa, Bacardicolaa ja Vodka Russchiania yhdellä jääpalalla. Törmäsimme myöhemmin Bardot’ssa, ja keskustelu kääntyi napsuröökeihin. Sain häneltä niiden valmistamiseen tarkoitetun koneen, jollaista ei ole mahdollista hankkia Suomesta. Yhtenä toisena kertana puhelin soi seitsemältä aamulta, ja siellä oli Markus, joka kysyi, haluaisinko hänen lähettävän minulle laatikollisen napsutupakkaa. Tällaiset asiat tuntuvat isoimmalta mahdolliselta kiitokselta tekemästäni työstä.”

Vertasen suosikkimaku on jääminttu, jota hän miksaa omenaan tai vesimeloniin. ”Kustomoin jopa omat tupakkani”, baarimestari sanoo hymyillen.

Kun savuke nousee huulille, ranteet helisevät. Efva Attlingin hopeakoruissa lukee Take no shit.

Vertanen selittää: ”Muistan ikuisesti sen, kun saavuin ensimmäistä kertaa Perhon baariluokkaan, ja Turo seisoi luokan edessä huudattamassa [rap-artisti Matti Salon eli] Avaimen Punainen tiili -kappaletta. Hän lauloi mukana. En tiennyt, kuka Turo on, niin kuin en Runariin harjoitteluun mennessäkään tiennyt, että Runar on Turon baari. Mutta tiesin heti, että tuossa on minun ihmiseni. Ihailen Turon taiteellisuutta, erehtymätöntä makumaailmaa ja järjestäytynyttä kaaosta, jossa hän elää. Hän ei kumarra ketään ja on ehkä liiankin cocky. Minulle on ominaista, että haluan aistia tilanteita ja olla nöyrä, mutta Turo sanoi, että älä pyytele anteeksi keneltäkään.”

Sitä oppia on tarvittu. Ala on erittäin miehinen, ja sillä pärjätäkseen on osattava ottaa paikkansa.

”Tällä alalla on miehiä, jotka haluavat nostaa naisia, mutta myös valtava määrä niitä, jotka ovat sitä mieltä, että miehet ensin. Minun takanani ovat seisseet Suomen parhaat miesbaarimestarit, ja olen kiitollinen siitä. He ovat nähneet minussa potentiaalia: halun taistella ja kovan luonteen.”

Kiitollisuus näkyy kauas, kuten kenen tahansa raskaan sarjan naisammattilaisen, jonka taidot ovat peräisin kentältä, jossa saa harjoitusvastustajiksi miehiä. Maailma on yhä paikka, jossa miesten peliä voi oppia pelaamaan vain miesten säännöillä.

”Se, mitä aion sanoa seuraavaksi, on tabu, mutta totuus on, että Helsingin baarimaailmassa edetään kyynärpäät edellä. Se suosii miehiä.”

Vertasella on aiheeseen perspektiiviä useammasta suunnasta. Hän kohtasi sukupuolittain eriytyneen työelämän aihiot jo nuorena ratsastuspiireissä.

”Hevosmaailma on tyttövaltainen. Poikia, jotka halusivat olla siellä, arvostettiin kovasti. He saivat kaikki tytöt, ja tytöt tukivat heitä, jos he kohtasivat syrjintää. Se on mahtava ala sille, joka haluaa olla playboy.”

Vertasen nykyisen ammattialan miehiset normit näkyvät esimerkiksi siinä, että baarimestari toteaa moneen otteeseen olevansa ”kuin kopio Terosta” tai ”pikku-Tero” — siitä huolimatta, että hän samaan hengenvetoon kertoo olevansa yksi harvoista, jotka ovat uskaltaneet sanoa vastaan nöyristelyä inhoavalle mentorille.

Kopiokarismaan viittaava luonnehdinta ei totisesti tee Vertaselle oikeutta. Vähän ennen haastattelun loppua poistuva kuvaajakin sanoo, että Vertasen persoonassa on jotain niin voimaannuttavaa, että se pakottaa miettimään, voisiko omaa osaamista pitää vähän vähemmän vakan alla.

Jaan näkemyksen. Vertasen läsnäolo on ylvästä ja lämmintä, eikä sellaista voi rakentaa seisomalla isoimmankaan jättiläisen harteilla. Vieraanvaraisesta ja arvonsa tuntevasta olemuksesta huokuu syvästi sisäistetty tapakulttuuri.

Kun ryhdyn kaivelemaan pintaa syvemmältä, huippubaarimestari kertoo muutamalla sanalla lapsuudestaan.

”Äiti otti minut jo varhain istumaan aikuisten pöytiin. Hän lykkäsi myös käytöskouluun, jonka tunneilla kävin kuuliaisesti, vaikka vihasinkin sitä raivoisasti.”

Trimmatuista käytöstavoista on ollut myöhemmin elämässä hyötyä. Vertanen sanoo tehneensä koko ulkomaan-uransa persoonallaan, sillä ulkomailla ihmisen tapa olla, käyttäytyä ja kohdata toiset ihmiset on kokonaan toisella tavalla suurennuslasin alla.

Sama on jatkunut Suomessa.

”Parin skumppalasin jälkeen moni on tullut sanomaan, että olen saanut asiat helpolla — sillä, että vain kävelen huoneeseen ja näytän tältä. Tai sitten on sanottu, että minulla on enkelin kosketus, jolla olen päässyt läpi tietyistä ovista. Tietenkin olen kiitollinen siitä, etten joudu työskentelemään kämäisissä baareissa, mutta ensivaikutelma on jotain, jossa näkyy koko eletty elämä. Alalla, joka toimii suhteiden varassa, moni mahdollisuus on seurausta siitä, kenelle pääsee näyttämään taitojaan. Ovien aukeamisen jälkeen alkaa kova työ ja sen osoittaminen, ettei vaikutelma ole tyhjä.”

Vertaselle vaikutelmassa on kyse ennen kaikkea tahtotilan ja asenteen kommunikoimisesta.

”Suomessa vierastetaan yhä ajatusta, että persoonalla on työelämässä väliä. Ei ymmärretä, ettei kukaan saavuta mitään yksinään, ja että ratkaiseviksi muodostuvissa ihmiskontakteissa on alusta saakka täytynyt olla herkkyyttä mukana. Se on kokonaisvaltaista itsensä peliin laittamista, jossa kaikki aistit ovat käytössä — kykyä huomata aivan kaikki.”

Kun kutsun Vertasta salonkianarkistiksi, hän pitää siitä.

”Rakastan ajatusta, että voisin olla vähän anarkisti.”

Artikkeli on julkaistu alunperin Riverå Slow Local Urban Magazine -lehden 11.3.2022 ilmestyneessä numerossa (1/2022), ss. 60-69.

COPYRIGHT NOTICE

Riverå Slow Local Urban Magazine, 2022-2023. All Rights Reserved. 

The copyright to all copyrightable material (“content”) on this website is property of the publisher. Do not copy, reproduce, distribute, publish, display, perform, modify, create derivative works, transmit, sell, offer for sale, or exploit the content in any other way without the copyright holder’s prior written permission. 

For permission to use the content, please contact: juli (at) riveramagazine.fi.

Photography by Annika Blåfield.