Blackberry Yogurt. Sen niminen tuote on työn alla Lankastudio Säie Woolin keskiviikkoaamussa saapuessani porvoolaisyrityksen toimitiloihin Lukiokadulla. Kuten yksivuotissyntymäpäiväänsä juhlivan yhtiön nimi antaa ymmärtää, täällä karhunvatukkajogurtin kera ei tarjoilla granolaa eikä avocadoleipääkään. Craving for Lattea löytyy hyllystä kuitenkin. 

Eija Ericssonin ja Minni Heikkilän Säie Woolin tuotteilla on herkulliset nimet, ja herkullinen on myös tarina yrityksen takana. Kun kaksi uusia ammatillisia tuulia etsinyttä himoneulojaa — yksi markkinointitaustan omaava artesaani, toinen taloushallinnon ekspertti — löysivät toisensa neulemuotoilun täydennyskoulutuksessa, järjestyi paitsi samanhenkistä seuraa Jyväskylän-ajomatkoille myös ”ajatushautomo, josta kasvoi yrityshautomo”, kuten artesaani Ericsson luonnehtii. Tavoitteeksi tuli työllistää kumpikin naisista, ja vuodessa tavoite on reilusti yli puolessavälissä: Ericsson työskentelee yritykselleen kokoaikaisesti, Heikkilä osa-aikaisena.

Muu ei ole edes käynyt perustajaosakkaan mielessä.

”Moni tekee tätä [langanvärjäystä] keittiöstä, kellarista tai takahuoneesta käsin. Alkuun pääseminen on helppoa, et tarvitse kuin raakamateriaalin, kattilan ja lämpöä. Meille oli kuitenkin selvää alusta asti, että haluamme pois omasta keittiöstä.”

Ericsson on tehnyt työtä Säie Woolin eteen vuoden päivät kelloa katsomatta, vaikka kotona on kaksi pientä lasta ja arjen aikatauluttaminen on ajoittain ollut haasteellista. Toisaalta perhearki on myös pakottanut hengähtämään välissä; Ericsson sanoo omaavansa ”amerikkalaisen mielenlaadun”, jossa itse-epäilyksille ei jätetä sijaa.

”Perustimme osakeyhtiön tehdäksemme tätä tavoitteellisesti. Haluamme olla ammattimaisia niin toiminnan kuin tuotteiden laadun ja ulkoasun osalta. Se pitää käsityöläisyyteen helposti liitettävät amatöörimäiset mielikuvat loitolla. Peruslähtökohta on värjätty villa, mutta brändi on se, jolla haluamme erottua.”

Myös autotallissa voi tehdä viimeisteltyä brändiä, Ericsson huomauttaa. Ja sieltä hän ja Heikkilä ovatkin aloittaneet — mutta vain edetäkseen kohti värjäysstudion ja myymälän yhdistelmää, joka seisoo nyt pastellisten lankojen värejä toistavassa puutalomijöössä alkuaikojen väistötilana toimineen autotallin kupeessa.

Suojellussa, kaksisataa vuotta vanhassa rakennuksessa on toiminut aiemmin muun muassa Suomen ensimmäinen kuurojen koulu, käsi- ja taideteollisuusoppilaitos sekä eläinklinikan tiloja. Entinen röntgenhuone on saanut uuden elämän värjäyshuoneena. 

Asiakkaille tilat ovat olleet avoinna elokuusta saakka.

”Asiat voivat näyttää hyviltä, vaikka oltaisiin vasta alussa. Itselläni tarve viimeisteltyyn jälkeen on korostuneen voimakas. Haluan esimerkiksi, että vyyhdit ovat kauniita, eivät suttuisia ja pursuilevia, vaikka jollekulle se voisi olla ’se’ juttu.”

Paikan päällä värjättyjen lankojen sekä niistä valmistettujen neulemallikappaleiden esittelyssä korvaamaton, ilmeeltään showroomia muistuttava studiomyymälä on virstanpylväs, johon perustajakaksikko on halunnut satsata jo ensimmäisen toimintavuoden aikana. Vaikka Ericsson virkkoo pilke silmäkulmassa, että studiomyymälä on ”vain fancympi nimi varastomyymälälle”, hän jatkaa kuitenkin: ”Studio-käsite on minulle tärkeä, sillä emme ole lankakauppa. Sanassa on samoja viboja kuin loftissa. Englanniksi studio tarkoittaa myös yksiötä. Se voi siis merkitä ateljeen ohella kotia. Toivon, että tänne voisi tulla kuin kotiinsa: ei vain ostamaan, vaan myös neulomaan, hypistelemään lankoja ja rupattelemaan.”

Siihen olohuoneeksi nimetty osa studiota juuri kutsuu: pysähtymään.

”Tila on nyt puolivalmis. On mihin istahtaa ja laskea kahvikuppi.”

Verkkokaupan ajassa studiomyymälä tarkoittaa, että toiminnalla on myös fyysinen koti. Suoraan verkkoon syntyneelle Säie Woolille fyysinen myyntiympäristö ei ole käytännön pakko, mutta Ericssonille asiakastila yhtenäisine tekstiili- ja kalustevalintoineen merkitsee käyntikorttia: mahdollisuutta nostaa esiin paitsi tuotteita myös yritystä ja brändiä. 

”Vieraanvaraisuus on osa minua. Lapsuudenkodissani oli aina avoimet ovet, ja sinkkuna Helsingissä majoitin sohvasurffaajia. Varsinaista kahvilatoimintaa en tänne halua, mutta tarjota ne kahvit kyllä. Se ei meille paljon maksa.”

Lankaloungen aukioloajat ovat kuitenkin toistaiseksi rajatut, koska kasvavalle yritykselle tuotanto on tärkeintä. Ericsson paketoi tilauksia matkaan päivittäin, ja hyllyjen on pysyttävä täysinä.

”Värjäystyön arkea ei kaikkien tarvitse päästä näkemään. Vaikka olemmekin hakeneet tilassa lämpöä ja kodikkuutta, haluan, että tyylikkyys säilyy tässäkin asiassa.”

Toimittajan silmissä tämäkin työvaihe tosin kestää päivänvaloa: järjestelmällinen ja kirjauksiaan tekevä Ericsson muistuttaa värilaboratoriossaan lähinnä tarkkaa kemistiä. 

Vyyhdit saavat jäädä lepäämään vuokiensa violettiin värinesteeseen Ericssonin laskiessa laseihin sitä ihan oikeaa lattea. Keittiökin on katseenkestävä: avohyllylle pinottu maitokahvin värinen mukisarja ja tuoreet kukat jatkavat nurkan takaa kurkistavan olohuoneen tummanvihreän sametin ja raskaiden roosanväristen verhojen liittoa. Kokonaisuuden sitoo yhteen öljyvärimaalauksen lailla roihuava matto, jonka voimakkaat väriaksentit tuovat mieleen takahuoneessa tekeytyvän Blackberry Yogurtin.

Viimeksi studiolla vierailivat nuoren polven neulesuunnittelija Jenny Ansah sekä samaa ikäluokkaa edustava lankavärjäri Laura Moorats, Ericsson kertaa kristallilasit täytettyään. Kaksikon seurassa saapui Sari Nordlund — Pohjoismaiden suurimman käsityölankavalmistaja Novitan entinen in-house -suunnittelija, joka tunnetaan mutkikkaista ja teknisesti vaativista pitsi- ja palmikkoneuleistaan. Tätä nykyä freelancerina työskentelevän Nordlundin kädenjälkeä pitää silmällä melkein 87 000 Instagram-seuraajaa.

”He neuloivat monta tuntia. Ja kun he olivat lähteneet, tuli Veera Välimäki, joka hänkin on Suomen tunnetuimpia neulesuunnittelijoita yli viidelläkymmenellätuhannella Instagram-seuraajallaan.”

Ericsson ei käy nimiä läpi name-droppingin tähden. Kuvapalvelu Instagram on Säie Woolin tärkein markkinointikanava ja samalla media, joka mahdollistaa yrityksen olemassaolon.

”Ala keskittyy someen, sillä neuleet ovat hyvin visuaalisia. On silti hyvä pitää mielessä, että neulomisessa ollaan aina tekemisissä konkretian kanssa. Se on kaikkea muuta kuin ruudulla elämistä. Sosiaalinen media on lähinnä luonut kansainvälisen ja vahvan yhteisön neulomisen ympärille. Siinä missä ennen oli ompeluseuroja, yksi [neuloja] voi olla nyt New Yorkissa, toinen Sydneyssä ja kolmas Porvoossa.”

Kuten muillakin aloilla, sosiaalinen media on tuonut mukanaan vaikuttajat.  

”Kun tunnettu neulesuunnittelija tekee meidän langasta [ja jakaa työn somessa], se näkyy heti seuraajamäärässä. Se taas heijastuu välillisesti myyntiin. Jos laittaisimme mainoksen Hesariin, se olisi sama asia kuin jos menisimme metsään huutelemaan. Nyt huutelemme oikeassa paikassa oikeille ihmisille. Suomalaiset neulesuunnittelijat ovat löytäneet meidät ilman tuputtamista.”

Automatkoilla Jyväskylän-koulutuspaikkaansa porvoolainen Ericsson ja veikkolalainen Heikkilä pallottelivat paitsi erilaisilla yritysideoilla myös niihin sisältyvillä riskeillä. 

”Meillä oli monta ideaa, ja teimme kaikista taustatutkimusta. Muihin vaihtoehtoihin lukeutui muun muassa teollisesti tuotettuun lankaan pohjaava merkki. Olen kuitenkin tehnyt niin paljon töitä kaupan alalla, että tiesin, ettei katerakenne ole OK. Teollisen langan tuotanto vaatii suurta taloudellista panostusta, ja volyymin on oltava iso jo aluksi, jotta toiminta olisi kannattavaa. Jos kaikki menisi pieleen, jäljelle jäisi kauheat velat. Se tuntui liian pelottavalta.”

Vaikka neulominen on Instagramin Lankamama-tilillään henkilökohtaista näkyvyyttä luoneen Ericssonin jo lapsuudessa alkanut intohimo sekä nuoren neulojan itsensä vaatimuksesta äidiltä tyttärelle siirtynyt taito, yrittäjä toteaa, ettei aikuisuuden lankabisnes ole tunnepohjainen valinta.  

”Yrittämisessä on oltava realiteetit takana. Minulle esimerkiksi on selvää, etten pystyisi elättämään itseäni neulomisella. Ehkä, jos olisin designer, todella suosittu ja tekisin paljon duunia, mutten ole koskaan kokenut itseäni suunnittelijaksi. Värjääminen reseptin perusteella on käsityötä, mutta raakaa, fyysistä ja aika mekaanistakin.”

Ericsson on kuitenkin tottunut käsillä tekijä myös koulutuksensa puolesta. Se on mahdollistanut värjäysprosessin oppimisen ja kääntämisen ammatiksi.

”Vaatetusalan artesaanina pystyin arvioimaan, että tämä on ihan doable, opittavissa. Langan värjäämisessä yhdistyvät taloudellinen kannattavuus ja kehittelyvaiheen luovuus.” 

Ericssonin mielestä yritysidean realistisuuden hahmottelussa yhtiökumppanilla on keskeinen merkitys.

”Minä ja Minni täydennämme toisiamme erinomaisesti. Itse ymmärrän hyvin tuotetta ja kuluttajakaupaa, mutten ole hyvä taseissa. Osaan kyllä tehdä inventaarion konkreettisesti, mutten tiedä, mihin numerot menevät. Minnillä taas on numerot hallussa. Hän näkee kehityksen suoraan exceleistä, ja pystyy kertomaan, paljonko täytyy myydä kuukaudessa tai milloin olemme omillaan.”

Omiin vahvuuksiinsa Ericsson listaa korkean työmoraalin. Lankavärjärinä hän kilpailee itsensä ja kellon kanssa. Työpäivät takahuoneessa muistuttavat tehdastyötä: Ericsson miettii, miten työvaiheet voi toteuttaa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.  

”Minussa on paljon perinteistä lean-ajattelua.”

Kurinalaisuus näkyy Ericssonin lempikäsitteessä: viimeistellyssä työjäljessä. Juuri sen vuoksi oikean yleisön tavoittaminen käsityöalan messuilla oli aluksi vaikeaa. 

”Kädentaitomessuja on ympäri Suomea, ja ne ovat hyvä paikka markkinoida brändiä: kun liikkeellä on kaikenlaista väkeä, on helppo saada tunnettuisuutta. Huomasimme kuitenkin jo alussa, että messut ovat meille haastava ympäristö. Jouduimme selittämään tuotetta, sillä kaikki eivät ymmärrä, että kyse on käsinvärjätystä. Silloin asiakas pohtii, miksi maksaa 25 euroa vyyhdistä, kun seitsemällä eurolla saa Novitaa Citymarketista.” 

Säie Wool ole lankajätin kilpailija, Ericsson kiteyttää. Jos eroa teollisesti tuotettuun ei käsitä, tuotteen idea ja filosofia menevät ohitse. 

”Hahmottamisen vaikeus johtuu uskoakseni siitä, että olemme tarkoituksella kiillottaneet displaytä. Jos asiakas ei tiedä, että käsinvärjättyjä lankoja on olemassa, pitkälle mietitty tapa esittää tuote voi johtaa siihen, ettei käsin tehtyä ymmärretä käsityöksi. Mutta sitä me olemme: käsityöläisiä.”

Säie Wool haluaa kuitenkin jatkossakin näyttää hyvältä, myös messuilla.

”Pidän artesaani-sanasta, sillä ainakin omassa tapauksessamme se on käsityöläistä kuvaavampi. Täällä Porvoossa tehdään artesaanijäätelöä ja -suklaata. Esimerkiksi Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan tuotteet tunnistaa jo kaukaa. Muiden artesaanituotteiden tavoin myös me haluamme olla edustavia ulkoisesti. Se rajaa sitä, millä tavalla rakennamme tiloja, ja miten esittelemme yritystä ja tuotetta.” 

Markkina on kuitenkin jo olemassa. Sitä ovat Ericssonin mukaan rakentaneet ”alan kovat nimet”, kuten kotimaista lammastaloutta tukeva Kaarama, eettiseen ja ekologiseen lankatuotantoon panostava Jalovilla, erikoislankojen ILO Knitting Shop Turussa, yhteisöllinen lankakauppa Nurja Tampereella, lanka- ja käsityökauppa Kässäkerho Pom Pom Kuopiossa, sekä neuleohjeiden ja alan lehtienkin jälleenmyyjänä kunnostautunut käsityöpuoti Rva Silmusolmu.

”Katsomme heitä ylöspäin. He ovat tehneet hienoa työtä suomalaisen langan eteen.”

Ericsson ja Heikkilä eivät ole ottaneet lainaa yritystään varten. Sen sijaan kumpikin  on sijoittanut siihen pääomaa.

”Aluksi lankavalikoima oli suppea. Olemme laajentaneet sitä vähitellen. Tulovirta on laitettu takaisin yritykseen. Pientä palkkaa olisin pystynyt maksamaan itselleni jo jokin aika sitten, mutta olen mieluummin halunnut kasvattaa ja kehittää firmaa.”

Valikoiman luomisessa pääperiaatteena on ollut tuotteiden yhteensopivuus. 

”Värien on oltava mätsättävissä toisiinsa. Uutta luodessa testaan, että väri sopii jo olemassa olevaan värikarttaan. Pyrimme aina myös miettimään, miltä väri näyttää lopputuotteessa. Emme siis värjää pelkästä värjäämisen ilosta, vaikka mahdollisuudet ovatkin loputtomat. Mietimme, mikä sopii ihmisten vaatekaappeihin ja koteihin. Kyllä meidänkin langoillamme saa riemunkirjavaa aikaiseksi, mutta pyrimme silti rajaamaan väripalettia.”

Ericsson kertoo, että joskus värjäysprosessi menee nappiin ensi yritykseltä, toisinaan oikeaa sävyä joutuu hakemaan pitkäänkin. Ja toisinaan taas täydellinen väri syntyy vahingossa. 

”Jos väri ei ole täydellinen, sitä kehitetään. Kaikki, mikä ei ole ehdoton kyllä, on meille ei.”

Tällä hetkellä Säie Woolin valikoimasta löytyy parikymmentä pysyvää väriä. Sesonkivärien mahdollisuutta työstetään. 

Käsityön ja artesaanituotteen välinen raja kulkee designissa, Ericsson määrittelee. 

”Vaikka neulominen ja langat itsessään edustavat runsautta, haluamme, että asiat ovat pelkistetysti esillä. Kaikkea brändissämme leimaa tietty simplistisyys. Vedämme aika kliiniä linjaa.”

Minimalistisuus ja selkeys ovat perua ajalta, jolloin Ericsson työskenteli Design Forum Finlandissa. Ura Suomen taideteollisuusyhdistys r.y.:n palveluksessa kesti seitsemän vuotta. Alkusysäyksenä toimi Helsinki Design Districtin toiminnanjohtajan sijaisuus design-putiikeista, gallerioista ja luovien palveluiden tuottajista koostuvassa muotoilukeskittymässä. Sitä ennen Ericsson oli tehnyt vestonomin ammattikorkeakouluharjoittelun Sex and the City -sarjassa nähdyistä puukengistäänkin tunnetulle muotisuunnittelija Hanna Sarénille, jonka meriittilistaan lukeutuvat muun muassa Formex Nova – eli Vuoden pohjoismainen suunnittelija -palkinto vuodelta 2005 sekä Ril’s-vaatemerkin pääsuunnittelijana toimiminen.

”Opinnoissa oli neljä osa-aluetta: kulttuuri, tuotanto, tuote ja markkinointi. Aika paljon oli projektioppimista oikeiden toimijoiden kanssa. Hannalle soitin, että moi, olen opiskellut tällaista ja tutkinut teidän hommaa, saisinko tulla tekemään? Projekti liittyi tuotanto-osioon. Paras tapa oppia on se, että täytyy änkeä itsensä johonkin.”

Kulttuuriosion Ericsson suoritti Design Forum Finlandin 15 Finnish Designers -myyntinäyttelyssä. Sen jälkeen hänet kutsuttiin jäämään.

”Tuohon aikaan tuntui hurjalta mennä oikeisiin töihin. Töitä olen aina tehnyt, mutta siinä oli ensi kertaa sellainen olo, että tämä on aikuisten työtä, oikeaa työtä, omaa alaa. Ei vaatekauppaa, kioskia tai nurmikonleikkuuta, vaikkei niissäkään mitään vikaa ole. Jo ihan alussa jouduin menemään puolen tunnin varoitusajalla puhumaan Helsingin kaupungin matkailuosaston ihmisille design-matkailusta. Tilaisuus oli kaupungintalolla. En ollut koskaan ennen edes asunut Helsingissä.”

Ericsson suoriutui hyvin. Hänen ajatuksiaan kuunneltiin.

”Joskus asiat vain on tehtävä ensimmäistä kertaa. Kukaan muu ei tiedä osaamistasoasi. Kuulostaa ehkä itserakkaalta, mutta vaatimattomuus ei kaunista. Ei pidä olla turhaan ylpeä, mutta ylpeä asioista, joita pystyy tekemään. Jos tuntee, että selviää vähintään kohtuullisesti, kannattaa sanoa, että onnistuu, eikä olla valmiiksi maan matonen.”

Painetilanteita Ericsson sanoo suorastaan rakastavansa. 

”Olen tyyppinä sellainen, että loistan niissä. Jos on tiukka tilanne, en jäädy, vaan aistit kirkastuvat ja ajatus kulkee nopeammin. Minulle sopii, että aina on pieni kriisi päällä. Nautin joutuessani vähän ahtaalle.”

Ericsson sanoo, että välillä piirre on myös rasite.

”Ominaisuus on kotoa peritty. Kumpikin vanhempani on jossain vaiheessa ollut yrittäjä. Heiltä on tullut se, että paras ei tarvitse olla, mutta aina täytyy tehdä parhaansa. Se on aika kova: on tehtävä täysillä, yrittäjämäisellä otteella. Muille työskennellessä se on usein höhlääkin. Tapoihini kuuluu, etten paljon tunteja katsele. Nyt, kun teen itselle, kaikki on kotiin päin.”

Myös keskustelu designin ja käsityön välisestä erosta on Ericssonille tuttua jo Design Forumin ajoilta.

”Siellä käytiin jatkuvasti rajanvetoa muotoilun ja käsityön välillä. Koen, että käsityöläisyyttä dumataan turhaan. Toisaalta käsityöläisammattia pitäisi voida viedä eteenpäin ilman, että tulkinta on, ettei tekijä tee enää tekemisen ilosta, tai että kutsumusammatti menee rikki.”

Ericsson sanoo, että myytti kirpputorilla villasukkaa viiteen euroon myyvistä mummoista heijastuu käsityöläisten ja pienyrittäjien itsearvostukseen. 

”Fanitan brittiläistä Laura-Jean Barnesia, joka on tehnyt Instagramissa ongelmaa tunnetuksi. Hänen mottonsa on, että it’s out of your budget, not overpriced. Hinta ei ole neuvottelukysymys.”

Ericssonin mukaan käsityöalalla on jo lähtökohtaisesti tyypillistä, että yrittäjät kokevat hinnoittelunsa liian kalliiksi — ”siitä huolimatta, että se on pois yrittäjän palkasta ja ajasta, jonka hän voi olla kotona lasten kanssa.”

”Yrittäjän vastuullisuus on sitä, ettei alihinnoittele itseään. Hinnan on oltava sellainen, että työnteko kannattaa. On asiakkaan tehtävä miettiä, onko hinta sopiva itselle. Jos se on liian kallis, hän ei ole tuotteen asiakaskuntaa.” 

Ericsson toivoisi, että tabua murrettaisiin käsityöläisyhteisön voimin tomerammin myös Suomessa, juuri kuten Barnesin seuraajakunta on esikuvansa innoittamana tehnyt.

”Ei pitäisi olla niin, että karvat nousevat pystyyn, kun aletaan puhua rahasta. Mitä, haluutsä tienata tällä? Kyllä, haluan. En ole tekemässä hyväntekeväisyyttä. Lähtökohta kuitenkin monesti on, että itseä ei saisi kehua, rahasta ei saisi puhua, voittoa ei saisi tehdä. Olen vähän eri mieltä. Yrittäjänä toimimisessa ei ole järkeä, jos viivan alle ei jää mitään.”

Siksi Ericssonin mielestä onkin tärkeää, että yrittäjä tarvittaessa auttaa asiakasta ymmärtämään, miten hinta muodostuu.

”Somessa asiakas tuli taannoin kommentoimaan, että 155 euroa on paljon Yarning for Winter -adventtikalenteristamme, joka pitää sisällään neljä vyyhtiä ja yllätyspaketin. Hän totesi, että tällaisissa tuotteissa hintoja yleensä pyöristetään alaspäin. Jouduin selittämään, että paketin koostamis-, pakkaus- ja postituskulut sekä kustomointi ovat erikoistuotteessa osa sitä, miten elämys tuotetaan.”

Säie Woolin tuotteiden hinnat kertovat siitä, että neulominen kiinnostaa. Ala on ajankohtainen, vaikka Ericsson sanookin, että hän ja Heikkilä ovat ”hetken liian myöhässä”: aallonharja on jo ohitse. 

Pelkästä trendi-ilmiöstä ei silti ole kyse. Ericssonin mukaan muuttuneen käsityösuhteen taustalla on laajempi kulttuurinen muutos. Aiemmin neulottiin tarpeeseen. Nykyisin myös muotia voi neuloa. 

”Kun itse teininä neuloin, ajattelin usein, että kiva tekniikka, mutta valmista vaatetta en päälleni pukisi. Enää se ei ole ongelma, vaan uusinta muotia voi tehdä myös itse. Esimerkiksi [neulomisalan aikakauslehti] Laine Magazine voisi ilmeensä ja sisältönsä puolesta olla yhtä hyvin muotilehti. Fenkolisalaatin resepti menee selkeästi lifestylen puolelle. Vastaavasti mekään emme myy pelkkää lankaa, vaan myös mielikuvaa ja elämystä.” 

Muoti näkyy Säie Woolin valikoimassa muun muassa värivalintojen kautta. Patentoidusta väriavaruudestaan tunnetun Pantonen vuoden 2022 väri, sinistä ja purppuraa risteyttävä Very Peri löytyy studiomyymälän hyllystä nimellä Very Same Peri. Toisaalta muotia ei aina voi typistää suoriksi vaikutteiksi, Ericsson sanoo.

”Kun kyllästää itsensä vaikutteilla, niitä imee tiedostamatta. Homman ei tarvitse aina mennä niin, että käy Pantonen sivuilla katsomassa, mikä nyt on trendikästä. Kun seuraa itselle mielekkäitä asioita ja sitä, mitä ympärillä tapahtuu, on mahdollista luoda itsen näköistä. Omiin värivalintoihini heijastuvat niin sisustustrendit, vuodenajat, design kuin vaatetusmuoti.”

Ericssonin oma suosikki Säie Woolin valikoimasta on tällä hetkellä Old Gold.

”Se on vähän kuin sängellä oleva pelto, likainen olki. Sanna Laurila otti [tuotekuvaksi] ihanan kuvan, jossa lanka on oikeasti sänkipellossa, täsmälleen saman värisessä.”

Restauroijana päätyökseen toimiva Laurila on suunnitellut ja valmistanut myös Säie Woolin myyntikalusteet, jotka ovat osa studiomyymälän pysyvää sisustusta silloin, kun eivät matkaa kädentaitomessuilla Ericssonin ja Heikkilän mukana. Esimerkiksi aulan vastaanottotiski muuntuu tarvittaessa mukana kulkevaksi myyntipöydäksi.

Ericsson ja Laurila ovat ystäviä. Ehkä juuri siksi kalusteiden ja lankojen dialogi on saumatonta. Myyntikalusteiden tunnistettavasta ilmeestä on tullut osa Säie Woolin brändiä. 

Nyt yhteistyö lainehtii luontevasti muillekin osa-alueille. 

”Sanna on mukana [television] Aarrepaja-ohjelmassa. Hän ehdotti, että voisi pukeutua johonkin jaksoon langastamme valmistettuun neuleeseen. Nyt hänen yllään tullaan näkemään Niitty Cardigan, josta olemme tehneet [yhteistyöhön liittyen] mallikappaleen Jennylle [Ansah].”

Ericsson kiittelee muutenkin porvoolaista naisyrittäjäverkostoa. Samanikäisillä visuaalisen alan ammattilaisilla on runsaasti annettavaa toisilleen. Jokainen voi toimia kynnyksen madaltajana toisille: yhden auraamalla tiellä on muidenkin helppo jatkaa.

”Täällä on todella hyvä yrittäjähenki, kompataan ja kannustetaan. Suhtautuminen on, että sinun tekemisesi ei ole minulta pois. Aivan erityisen tärkeä henkilö omalla kohdallani on ollut Jutta [Suutari-Hoikkala], joka nyt istuu hallituksemme varajäsenenä. Pidän häntä mentorinani ja esikuvanani. Hän on ensimmäisiä ihmisiä, joihin olen tutustunut täällä. Olen aikoinaan kävellyt hänen liikkeeseensä [Finformiin] ja jäänyt suusta kiinni. Monet tuotteista olivat tuttuja ajalta, jolloin toimin Design Forum Shopin myymälävastaavana. On erilaisia tapoja toteuttaa yrittäjyyttä, mutta Jutan tapa on se, jota ihailen.”

Mitä mentorius käytännössä tarkoittaa?

”Se on mahdollisuutta kysyä, miten sinä teet tämän, ja usein myös aivan konkreettista auttamista. Yrittäjyys yhdistää. Saan hyviä yritysneuvoja myös kampaajaltani sekä vuokranantajiltamme Chitalta ja Wallelta [Wahlroos], jotka ovat menestyksekkäitä yrittäjiä.”

Ericsson toivoo voivansa olla tulevaisuudessa mentori myös itse.

”Olen saanut toisten vinkeistä niin paljon, että toivon pystyväni antamaan samaa energiaa eteenpäin. Instagram on tässä suhteessa mieletön. Siellä on helppo kehua muita ja jakaa toistensa juttuja.” 

Myös Ericssonin peräänkuuluttama oma työn arvostus on helpompaa, kun ympärillä on muita yrittäjiä, jotka pitävät designin lippua korkealla. Jaettu tuotefilosofia mahdollistaa sen, että tietoisuus korkealaatuisen käsityön ja muotoilun arvosta leviää. Myös samansukuiset mielikuvat viihtyvät toistensa lähellä.

Säie Woolin brändimielikuvaa Ericsson jäsentää kolmen attribuutin kautta: rauha, tyyli, ylellisyys. Hän vaikenee hetkeksi ja lisää sitten: ”Ja uskallanko sanoa, että ’hyvin toimeentuleville’? Jos villapaitalangat maksavat 250 euroa, kaikilla ei ole siihen varaa.”

Yrittäjä sanoo, että brändin taustalta on tunnistettavissa vähintään kourallinen niche-ajattelua. 

”Emme ole kaikille, osalle olemme liian kallis. Mutta kyse on valinnoista.” 

Se voi tarkoittaa myös säästämistä, Ericsson täsmentää.

”Jo kymmenen vuotta sitten design-alalla oli nähtävissä, että huomattavan nuoret asiakkaat, kuten opiskelijat, hankkivat haluamansa design-tuotteet säästämällä. Meidän tuotteittemme kohdalla en näe tässä suhteessa suurtakaan eroa.”

Investointi ei kuitenkaan välttämättä sovellu sille, jonka taidot eivät ole riittävän pitkällä.

”Yleisellä tasolla sanoisin, ettemme ole aloittelijan brändi. Haluamme tuoda ihmisten tietoisuuteen, että on olemassa käsinvärjättyjä lankoja, joiden kautta voi sukeltaa harrastuksessa diipimpään päähän. Jos jo nyt panostaa harrastukseen aikaa ja energiaa, miksei samantien käyttäisi todella hyviä ja mieluisia materiaaleja ja täsmälleen haluamiaan värejä? Kun harrastus saa arvoisensa materiaalin, omaa työtä voi viedä pitemmälle.”

Eteenpäin tähyää myös Ericssonin oma katse. Lukiokadun studio on vain lähtöpiste sille, mitä ateljee parhaimmillaan voisi tarkoittaa.

”Ultimaattinen haaveeni on, että olisi kymmenen työntekijää ja sellainen studio, jossa tuotteiden valmistusta voisi katsella lasin läpi vähän kuin aikoinaan Brunbergin tehtaanmyymälässä. Olen alusta saakka nähnyt tässä potentiaalia, myös muiden ihmisten työllistämiseen, vaikkemme voikaan olla 300 hengen yritys. Se olisi pois käsityöläisyydestä.”

Ericssonin esikuvista yhdysvaltalainen Sewrella Yarn pyörii nimenomaan kymmenpäisen henkilökunnan voimin. Rapakon takana myös Explorer Knits + Fibers värjää 80 vuokaa päivässä, ylpeästi naisomistajuus edellä.

”Enemmän kuin suomalaisia seuraan isoja kansainvälisiä merkkejä. Niiden kautta on helpompi hahmottaa, että artesaanituote on enemmän kuin myyjäisiin neulottu sukka. Se on suunnitelmallinen, pitkälle viety ja käsin valmistettu, siis jossain määrin luksustuote.”

Ericsson määrittelee luksuksen ”parhaaksi mahdolliseksi tuotteeksi, joka on esitelty parhaalla mahdollisella tavalla, jonka itse voin keksiä.” Nimeäminen on osa sitä.

”Säie Woolin nimi tulee tietenkin lankasäikeestä. Mietimme kuitenkin pitkään, voiko nimessä olla ääkkösiä. Toisaalta onhan Möet & Chandonillakin pisteet o:n päällä.”

Sanana säie toimii myös ilman pisteitään, Ericsson luonnehtii.

”Pidän sanaa kauniina ehkä siksi, että se on niin lähellä säettä. On säkeitä ja säikeitä. Tarvitaan monta säiettä, jotta tulee lanka, ja monta säettä, jotta saadaan runo tai laulu. Tykkään nimessä olevasta kudelmallisuudesta ja kerroksellisuudesta.”

Ericsson muistuttaa, että neulomisessa ollaan aina tekemisissä aistien kanssa. 

”Vaikka neuloessa istutaan paikoillaan, siinä ovat laajasti eri aistit mukana, muutkin kuin tuntoaisti. Kuuloaisti voi tulla mukaan äänikirjan, musiikin tai juttelun kautta, ja myös näköaisti on vahvasti läsnä. Joku neuloo teatterissa tai leffassa, joku toinen metsässä tai lentokoneessa. Neulominen on kaikkialla. Mikseivät nimet siis olisi?”

Nimien kautta mukaan tulee paitsi aistien myös älyn ulottuvuus.

”Jo artesaaniopintojen aikana sain kuulla, että ajatteluni on poikkeuksellisen monitasoista. Mutta pääni on sellainen, että se miettii aina tarkoituksia ja syvää sfääriä.” 

Luksukseksi positioituminen johtaa väistämättä globaaleille markkinoille.

”Seuraava vaihe on avata kansainvälinen kauppa [verkossa]. Siksi yrityksellä on myös virallinen englannikielinen nimi.”

Tuotteiden nimet ovat niin ikään kauttaaltaan englanninkielisiä.

”Näin niitä on helpompi myydä ulkomaille. Tärkeää nimessä on, että se on kuvaava, mutta liian alleviivaava ei saa olla. Paras nimi on sellainen, joka on oivaltava, mutta jonka luoma mielikuva ei ole liian tarkka. Brilliant Mr. Fox tai Sip of Rooibos luovat vapaampia mielikuvia kuin vaikka pelkkä burgundinpunainen.”

Samaa mieltä on helppo olla. Pitäisiköhän toimittajan poimia matkaansa Kiss and Tell, vai innoittaisiko luovuusaiheista numeroa paremmin John Lemon?

COPYRIGHT NOTICE

Riverå Slow Local Urban Magazine, 2022-2023. All Rights Reserved. 

The copyright to all copyrightable material (“content”) on this website is property of the publisher. Do not copy, reproduce, distribute, publish, display, perform, modify, create derivative works, transmit, sell, offer for sale, or exploit the content in any other way without the copyright holder’s prior written permission.

For permission to use the content, please contact: juli (at) riveramagazine.fi.

Photography by Annika Blåfield.